Ylioppilastutkinto
Ylioppilastutkinto on lukiolaisen kypsyyskoe. Pääset näyttämään ylioppilaskokeissa, millaisia tietoja ja taitoja olet lukion aikana oppinut. Kaikki ylioppilastutkinnon kokeet suoritetaan tietokoneella. Maksuton toinen aste sisältää viisi ylioppilastutkintoon kuuluvaa koetta, lopuista peritään ylioppilastutkintolautakunnan voimassa olevan hinnaston mukainen maksu.
Ylioppilastutkinto muuttuu syksystä 2029 alkaen, jolloin mukaan tulevat myös liikunnan, kuvataiteen sekä musiikin ylioppilaskokeet. Lisätietoja taito- ja taideaineiden ylioppilaskokeista saat Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta.
Ylioppilastutkinnossa kokelaan on suoritettava viisi koetta, joihin sisältyy äidinkielessä ja kirjallisuudessa järjestettävä koe sekä kokelaan valinnan mukaan vähintään kolme koetta ryhmästä, johon kuuluvat matematiikan, toisen kotimaisen kielen, vieraan kielen ja reaaliaineen koe. Kokelas päättää itse, minkä viidennen kokeen suorittaa, esimerkiksi toisen reaaliaineen kokeen, vieraan kielen kokeen tai musiikin, kuvataiteen tai liikunnan kokeen. Tutkinnosta muodostetaan näin tasapainoinen kokonaisuus, jolla mitataan lukion opintojen omaksumista. Ylioppilaskokeisiin laaditaan jatkossa myös oppiainerajat ylittäviä tehtäviä.






Joillekin aloille parhaat mahdolliset pisteet saavuttaaksesi voit tarvita kuusi ylioppilastutkinnon arvosanaa. Ylärajaa kokeiden määrälle ei ole, joten voit suorittaa äidinkielen (tai vaihtoehtoisesti suomi toisena kielenä -kokeen) ja muiden neljän pakollisen kokeen lisäksi ylimääräisiä kokeita mielenkiintosi mukaan niin monta kuin haluat. Niistäkin on varmasti hyötyä elämäsi varrella!
Suurin osa ylioppilaskokelaista hajauttaa tutkintonsa kahteen suorituskertaan. Tällöin opiskelija suorittaa yleensä 1–2 koetta kolmannen vuoden syksyllä ja loput kokeet seuraavana keväänä ennen valmistumistaan ylioppilaaksi. Iso osa lukiolaisista opiskelee nykyään 3,5–4 vuotta, ja silloin myös kirjoitusten aloittamista luonnollisesti siirretään kolmannen vuoden syksyä myöhäisemmäksi.
Kirjoitettavien aineiden pakollisten opintojaksojen lisäksi pääset syventämään osaamistasi lukion valinnaisilla opintojaksoilla. Oppineisuutesi kasvaa päivä päivältä. Olet entistä valmiimpi näyttämään osaamisesi sekä kohtaamaan jatko-opintojen ja työelämän haasteet.
Lisätietoa ylioppilastutkinnosta saat Ylioppilastutkintolautakunnan virallisilta nettisivuilta.
Lukion loistavana loppuhuipennuksena Sinua juhlitaan ylioppilasjuhlien sankarina – lukion ylioppilaana!





