Opiskelijahuolto
Lukion opiskelijahuollolla tarkoitetaan sekä yhteisöllistä että yksilökohtaista opiskeluhuoltoa. Yhteisöllinen opiskeluhuolto on osa oppilaitoksen toimintakulttuuria ja toimia, joilla edistetään opiskelijoiden osallisuutta, oppimista, hyvinvointia ja terveyttä.
Lisäksi edistetään ja seurataan opiskeluyhteisön hyvinvointia sekä opiskeluympäristön terveellisyyttä, turvallisuutta ja esteettömyyttä.
Yhteisöllisen opiskelijahuollon lähtökohtana on opiskelijan ja huoltajien osallisuus ja kuulluksi tuleminen. Yhteisöllisten toimintatapojen kehittämisessä otetaan huomioon yhteistyö myös kunnan muiden nuorten hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta edistävien viranomaisten ja toimijoiden kanssa.
Lukion yhteisöllinen opiskeluhuoltoryhmä vastaa opiskeluhuollon suunnittelusta, kehittämisestä, toteuttamisesta ja arvioinnista. Ryhmään kuuluvat rehtori, opinto-ohjaajat, erityisopettaja, terveydenhoitaja, koulupsykologi, kuraattori, opettajien/ryhmänohjaajien edustaja ja opiskelijoiden edustaja.
Yksilökohtaisella opiskelijahuollolla tarkoitetaan opiskelijalle annettavia opiskeluhuollon palveluja, joita ovat opiskeluterveydenhuolto, opiskeluhuollon psykologi- ja kuraattoripalvelut sekä yksittäistä opiskelijaa koskeva monialainen opiskeluhuolto. Yksilökohtaisen opiskeluhuollon tehtävänä on edistää opiskelijan hyvinvointia, terveyttä ja opiskelukykyä sekä tunnistaa näihin ja opiskelijan elämäntilanteeseen liittyviä yksilöllisiä tarpeita. Tavoitteena on myös varhaisessa vaiheessa ehkäistä ongelmia ja huolehtia tarvittavan tuen järjestämisestä.
Opiskeluhuollon toimijat: Siun soten alaisen opiskelijahuoltohenkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@siunsote.fi
Terveydenhoitajat Tiina Korhonen ti-pe 013 330 5741 JYkillä, Juuli Röynä ma-ti 050 440 4935 (Juulin toimipaikka maanantaisin JYKillä ja ti-pe lyseolla rakennuksessa 1A, 1.krs. ISLO:n päädystä lääkärin huoneesta, huone 104.)
Terveydenhoitajien vastaanotto toimii ajanvarauksella / ennakkoyhteydenotolla.
Ajan voi varata:
- Siun soten verkkoajanvarauksen kautta
Verkkoajanvaraus – siunsote.fi - tekstarilla 050 913 5827 (Tiina) / 050 440 4935 (Juuli)
- Soittamalla 013 330 5741 (Tiina) / 050 440 4935 (Juuli)
- Wilma-viestillä (ei diagnooseja Wilmaan!)
Terveydenhoitaja pitää ensimmäisen vuoden opiskelijoille infotunnin, jossa kerrotaan opiskeluterveydenhuollon palveluista ja käytännöistä. Lisäksi tunnin aikana kaikki opiskelijat täyttävät terveyskyselyn. Ruoka-aineallergioista ilmoitetaan lukukauden alussa ravintolan henkilökunnalle.
Terveydenhoitaja auttaa terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä pulmissa. Opiskeluterveydenhuollon
palveluja ovat muun muassa:
• terveystarkastukset ensimmäisen vuoden opiskelijoille
• puolustusvoimien ennakkoterveystarkastukset joensuulaisille kutsuntaikäisille
• nuorison terveystodistukset mm. ajokorttia varten
• ensiapu tapaturmatilanteissa
• hoidon tarpeen arviointi/hoito äkillisissä sairastapauksissa
• yksilöllisen tarpeen mukainen terveysneuvonta
• matkailijoiden rokotusneuvonta ja tehosterokotukset, influenssarokotukset
• seksuaaliterveysneuvonta, ehkäisyn aloitukset.
Koululääkäri pitää vastaanottoa koululla säännöllisesti terveydenhoitajan tiloissa toisessa kerroksessa. Ajanvaraus lääkärille tehdään terveydenhoitajan kautta. Koululla ei ole lääkärin sairausvastaanottoa. Sairaustapauksissa ajanvaraus lääkärille tapahtuu oman terveysaseman kautta.
Hammaslääkäriajat varataan itse omasta kotikunnasta. Ilmainen hammashoito koskee kaikkia alle 18-vuotiaita.
HUOM. Opiskeluterveydenhuollon peruuttamattomasta vastaanottokäynnistä 18 vuotta täyttäneille asiakkaille lähetetään sakkomaksu (51,50 €). Huolehdithan siis, että tulet varatulle ajallesi tai peruutat ajan, mikäli sinulla tulee este.
Koulupsykologi ohjaa, neuvoo ja tukee lukiolaisia hyvinvointiin, opiskeluun ja elämäntilanteisiin liittyvissä asioissa. Esimerkkejä aiheista joiden tiimoilta voit tulla juttelemaan psykologin kanssa.
- stressinhallinta, väsymys, uupuminen
- ahdistuneisuus
- jännittäminen
- ihmissuhdeasiat, yksinäisyys
- masentuneisuus tai muut mielenterveyteen liittyvät pulmat
- elämänhallintaan liittyvät pulmat
- äkilliset elämänmuutos- tai kriisitilanteet
- huoli tulevaisuudesta
- oppimisvaikeudet
- muu huoli josta haluat tulla juttelemaan kanssani – älä jää yksin murehtimaan!
Koulupsykologin työhön kuuluu opiskelijan tuki- ja ohjauskäynnit, henkilökunnan konsultointi, neuvottelut sekä yhteistyö nuoren lähiverkoston kanssa ja ohjaus tarvittavien palveluiden pariin. Opiskelijalla on oikeus saada tapaaminen kuraattorin tai psykologin kanssa 7 koulupäivän sisällä ja kiireellisissä asioissa samana tai seuraavana päivänä.
Psykologina toimii Mariel Nuolikoski on tavattavissa maanantaista perjantaihin lukion vanhalla puolella, kansalaisopiston vahtimestarin koppia vastapäätä olevassa huoneessa. Hänet tavoittaa myös Wilmasta. tai soittamalla/tekstiviestillä 013 330 5374, sähköposti: mariel.nuolikoski@siunsote.fi
Koulukuraattori työskentelee oppilaitoksissa sosiaalialan asiantuntijana. Hänen tehtävänsä on tukea opiskelijoiden oppimista, hyvinvointia sekä sosiaalisia ja psyykkisiä valmiuksia. Kuraattori järjestää tarvittavaa tukea, ohjausta ja neuvontaa opiskelijoille, heidän lähipiirilleen ja opettajille. Keskustelut ovat luottamuksellisia. Kuraattori tarjoaa keskusteluapua erilaisissa elämän pulmatilanteissa, kuten
- opiskeluun liittyvät huolet
- uupuminen, väsymys ja stressinhallinta
- jännittäminen, ahdistuneisuus ja masentuneisuus
- elämänhallinnan pulmat; päivärytmi, uniongelmat, asioiden hoitaminen yms.
- ongelmat perheessä tai kaveripiirissä
- itsenäistyminen ja asuminen
- talousneuvonta ja kelan tukien hakeminen
- jokin muu huoli, joka painaa mieltäsi ja haluat puhua jonkun kanssa
Koulukuraattori Mari Partanen on tavattavissa koulullasi maanantaista perjantaihin lukion kanslian viereisessä työhuoneessa.
Yhteydenotot ja ajanvaraukset Wilmassa, puhelimitse (soitto tai tekstari) tai sähköpostilla. Puh. 013 330 5366/050 428 8142. Sähköposti: mari.partanen@siunsote.fi