Ylioppilastutkinto
Ylioppilaskokeeseen voi osallistua opiskelija, joka on suorittanut vähintään aineen pakolliset opintojaksot. B2- ja B3-kielissä vaaditaan vähintään kuusi opintopistettä. Ylioppilastutkinnon kaikkien kokeiden tehtävät laaditaan pakollisten ja syventävien opintojaksojen oppimäärien mukaisesti, mikä opiskelijan on hyvä ottaa huomioon ainevalintoja tehdessään. Ylioppilaskirjoituksiin osallistumisoikeus tarkistetaan ennen kirjallisia kokeita.
Mahdollisten erityisjärjestelyjen tarve on selvitettävä hyvissä ajoin ennen ensimmäiseen ylioppilaskokeeseen ilmoittautumista. Lisätietoja erityisjärjestelyistä www.ylioppilastutkinto.fi. Erityisjärjestelyjä voit saada mm. lukihäiriön, motorisen hitauden, paniikkihäiriön tai jonkin muun vahvasti suoritukseen vaikuttavan diagnoosin takia. Ota yhteys rohkeasti erityisopettajaan lisätietoja varten.
Kullakin tutkintokerralla voi normaalisti suorittaa kaksi reaaliaineiden koetta. Matematiikassa, toisessa kotimaisessa kielessä ja vieraissa kielissä järjestetään vaativuudeltaan kahden eri tason mukaiset kokeet. Ylioppilaskokelas saa valita kokeen tason itse riippumatta siitä, minkä tason mukaan hän on opiskellut. Hylätyn kokeen tasoa voi myös vaihtaa. Kuitenkin vähintään yhdessä pakollisessa kokeessa tulee suorittaa vaativampi A-tason koe.
Kokelas voi ilmoittautua suorittamaan saman aineen eri oppimäärän kokeita myös tutkinnon aikana. Tutkinnossa on suoritettava vähintään viisi eri oppiaineen koetta.
Kevään 2025 ylioppilaskokeisiin tulee ilmoittautua marraskuussa 2024, tarkempi aikataulu tulee myöhemmin. Rehtorin abi-info asiasta järjestetään marraskuussa. Ilmoittautuminen kirjoituksiin tapahtuu ohjeiden mukaisesti täyttämällä sähköinen ilmoittautumislomake Wilmassa. Tarkempi aikataulu löytyy opinto-oppaan kalenteritapahtumista/ siitä tiedotetaan myöhemmin mm. rehtorin abi-infossa marraskuusta 2024 alkaen.
Lukion entiset opiskelijat ilmoittautuvat uusimaan tai täydentämään tutkintoaan viimeistään 1. joulukuuta 2024 kansliaan Kirsi Kakkoselle sähköpostilla tai soittamalla.
Ilmoittautuminen on sitova ja aloittaa opiskelijan ylioppilaskirjoitukset. Ylioppilastutkinnon maksu ei-oppivelvollisilta on 38 €/koe jokaiselta kirjoituskerralta. Mikäli opiskelija on tyytymätön kokeen arvosteluun, hän voi tehdä oikaisuvaatimuksen (maksu 56 €/koe) ylioppilastutkintolautakunnan verkkopalvelun kautta. Lisätietoja tutkinnon suorittamisesta YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN SIVUILTA.
Ylioppilaskirjoitukset on mahdollista suorittaa joko yhdellä kerralla tai hajautetusti korkeintaan kolmena peräkkäisenä tutkintokertana, ja ne voi aloittaa joko keväällä tai syksyllä. Hajauttaminen on välttämätöntä, jos haluaa tehdä ylioppilaskokeen aineissa, joiden koe järjestetään samana päivänä. Poikkeuksena edellä mainitusta kahden lyhyen kielen kokeen voi tehdä samana päivänä. Kaksiosaisten kokeiden (äidinkieli, vieraat kielet, toinen kotimainen kieli) osiot on suoritettava samalla tutkintokerralla, toisin sanoen osioiden suoritusta ei voi hajauttaa.
Uusimuotoiseen tutkintoon tulee valita vähintään viisi koetta. Vanhaksi menneen tutkinnon kokeita on voinut sisällyttää tutkintoon keväästä 2022 alkaen (eli jos tutkinto ei ole tullut suoritettua määräajassa).
Hylätyn pakollisen kokeen saa uusia kolme kertaa kolmen seuraavan kirjoituskerran aikana.
Hyväksyttyä koetta ja hylättyä ylimääräistä koetta saa uusia ilman aikarajoitusta niin monta kertaa kuin haluaa. Ylioppilastutkintoa voi myös myöhemmin täydentää ilman aikarajoitusta. Ylimääräisissä kokeissa saatuja hylättyjä arvosanoja ei merkitä kokelaan yo-todistukseen.
KOMPENSAATIOSÄÄNNÖT (JOS i – arvosana tutkinnossa)
Jos kokelas on suorittanut tutkintoon vaadittavista viidestä kokeesta yhden kokeen hylätyllä arvosanalla ja neljä hyväksytyllä arvosanalla, hän saa näistä neljästä kokeesta
kompensaatiopisteitä arvosanojen perusteella seuraavasti:
- laudatur= l(7)
- eximia cum laude approbatur =e (6)
- magna cum laude approbatur= m (5)
- cum laude approbatur = c (4)
- lubenter approbatur = b(3)
- approbatur =a(2)
- improbatur=i (0)
Kokelaan saamat kompensaatiopisteet lasketaan yhteen, ja 10 kompensaatiopistettä kompensoi hylätyn arvosanan. Jos kokelas on suorittanut
enemmän kuin viisi koetta, hänelle otetaan kompensaatiopisteiden laskemisessa huomioon tutkintoon vaadittavista kokeista ne neljä koetta, jotka tuottavat
korkeimman kompensaatiopistesumman (ks. taulukko 2). Ylimääräisistä kokeista ei anneta kompensaatiopisteitä.
Kokelas, joka on hyväksytysti suorittanut pakolliset kokeet ja jolle annetaan lukion päättötodistus(vähintään 150 opintopistettä/ammatillinen tutkinto), on oikeutettu saamaan ylioppilastutkintotodistuksen. Opiskelija on itse vastuussa siitä, että päättötodistukseen vaadittava oppimäärä on suoritettu toukokuun alkuun mennessä, mikäli hän haluaa ylioppilastutkintotodistuksen valtakunnallisena lakkiaispäivänä keväällä ja olla mukana korkea-asteen todistushaussa. Syksyn tutkinnossa vastaava päivämäärä on marraskuun alussa.
JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKIOopinto-opas 2024-20254.6.2024