Hei!
Tervetuloa lukio-opintojen pariin perinteikkääseen ja moderniin Joensuun yhteiskoulun lukioon, niin vanhat jatkavat opiskelijat kuin myös uudet. Alkaa yhteiskoulun 117 toimintavuosi, kouluhan on perustettu vuonna 1907. Vanhin osa on yksi Joensuun vanhimmista käytössä olevista koulurakennuksista, valmistunut vuonna 1912. Koko ajan toki tehdään uudistuksia ja ylläpitoa, nyt alkusyksyn aikana on tarkoituksena vaihtaa kaikki vanhan puolen ikkunat. Se voi hieman vaikuttaa myös koulutyöhön, mutta tämä kannattaa nyt tehdä.
Uusia opiskelijoita otimme tänä vuonna 40 urheilulukioon, 26 musiikin- ja ilmaisun linjalle ja 144 yleislinjalle. Lisäksi muutamia uusia opiskelijoita aloittaa 2. sekä 3. vuodella. Meillä on myös erittäin suuri ja motivoitunut 4. vuosiluokka, yli 100 opiskelijaa. Neljännelle vuodelle on osoitettu siten kolme ryhmänohjaajaa edellisvuoden tavoin.
Uusina opettajina lukiossamme aloittaa liikunnan ja terveystiedon lehtori Minna Tiainen ja vs. englannin lehtorina Janette Heikkinen . Määräaikaisena kuvataiteen tuntiopettajana jatkaa edelleen Jenni Kauppinen. Englannin lehtori Satu Halonen on virkavapaalla koko lukuvuoden ja häntä sijaistaa Tuija Kantelinen. Opinto-ohjaaja Anne Lukkarisen sijaisena tammikuun lopulle saakka toimii Eetu Väänänen.
Teemme edelleen paljon yhteistyötä niin lyseon kuin normaalikoulun lukioiden kanssa, yhteistä opetustarjontaa on paljon. Myös korkea-asteelta opiskelijoiden on mahdollisuus suorittaa opintojaksoja.
Opiskelijamäärä on lukuvuoden alkaessa noin 740 opiskelijaa ja henkilökunnan määrä noin 60.
Tervetuloa siis kaikille tänne Papinkadulle! Näemme siis viimeistään keskiviikkona 7. elokuuta. Hyviä opintojen alkua kaikille!
Esa Räty
rehtori
Joensuun yhteiskoulun lukio
JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKIOopinto-opas 2024-20254.6.2024