Hei!
Tervetuloa lukio-opintojen pariin perinteikkääseen ja moderniin Joensuun yhteiskoulun lukioon, niin vanhat jatkavat opiskelijat kuin myös uudet. Alkaa yhteiskoulun 116 toimintavuosi, kouluhan on perustettu vuonna 1907. Vanhin osa on yksi Joensuun vanhimmista käytössä olevista koulurakennuksista, valmistunut vuonna 1912. Koko ajan toki tehdään uudistuksia ja ylläpitoa, nyt alkusyksyn aikana on tarkoituksena vaihtaa kaikki vanhan puolen ikkunat. Se voi hieman vaikuttaa myös koulutyöhön, mutta tämä kannattaa nyt tehdä.
Uusia opiskelijoita otimme tänä vuonna 40 urheilulukioon, 26 musiikin- ja ilmaisun linjalle ja 144 yleislinjalle. Lisäksi muutamia uusia opiskelijoita aloittaa 2. sekä 3. vuodella. Meillä on myös erittäin suuri ja motivoitunut 4. vuosiluokka, lähes 100 opiskelijaa. Neljännelle vuodelle on osoitettu siten kolme ryhmänohjaajaa.
Uusina opettajina lukiossamme aloittavat matematiikan, fysiikan ja kemian tuntiopettaja Laura Vähäkoski, äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Liisa Ilves sekä ev.lut. uskonnon ja psykologian lehtori Noora Jormanainen. Määräaikaisena kuvataiteen tuntiopettajana toimii Jenni Kauppinen ja venäjän tuntiopettajana Milla Kemppi. Tanssia opettaa Anna Kiuru.
Teemme edelleen paljon yhteistyötä niin lyseon kuin normaalikoulun lukioiden kanssa, yhteistä opetustarjontaa on paljon. Myös korkea-asteelta opiskelijoiden on mahdollisuus suorittaa opintojaksoja.
Opiskelijamäärä on lukuvuoden alkaessa noin 726 opiskelijaa ja henkilökunnan määrä lähentelee 60 henkilöä.
Tervetuloa siis kaikille tänne Papinkadulle! Näemme siis viimeistään keskiviikkona 9. elokuuta. Hyviä opintojen alkua kaikille!
Esa Räty
rehtori
Joensuun yhteiskoulun lukio
JOENSUUN YHTEISKOULUN LUKIOopinto-opas 2023-202423.5.2023