Koronavirus - toimintaohjeet
KORONA-VIRUS (COVID-19) – OHJEISTUS VARHAISKASVATUKSEN, KOULUJEN JA OPPILAITOSTEN HENKILÖSTÖLLE ja HUOLTAJILLE
Linkki: THL:n ajantasainen tieto tilanteesta
Siun Soten tiedotteet Pohjois-Karjalan virustilanteesta
Joensuun kaupungin lukioissa opiskelijoilla on voimassa vahva maskisuositus toistaiseksi
https://youtu.be/TEyRtvIJqII
Lukion henkilökunta käyttää maskia. Lukioiden opiskelijoiden tulee hankkia itse maskit, henkilökunnalle maskit on jaettu työnantajan puolesta. Kaikissa julkisissa tiloissa Joensuussa on maskisuositus yli 15 vuotiaille.
Varhaiskasvatukseen, kouluun tai työpaikalle ei saa tulla hengitystieinfektio-oireisena ennen kuin mahdollinen koronavirustartunta on suljettu pois testeillä ja oireet ovat selkeästi lievittyneet. Jos lapsi/nuori sairastuu päivän aikana, hänet siirretään välittömästi erilliseen sovittuun tilaan odottamaan huoltajaa tarvittaessa aikuisen valvonnassa. Huoltajan tulee hakea sairastunut lapsi mahdollisimman nopeasti kotihoitoon, ellei lapsi voi huoltajan suostumuksella mennä itsenäisesti kotiin. Aikuinen välttää lähikontaktia sairastuneeseen säilyttäen riittävän etäisyyden.
Oireisten tulee hakeutua koronavirustestiin. Mikäli testitulos on negatiivinen ja oireilu selvästi vähenemässä, voi varhaiskasvatukseen tai kouluun palata vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet. Ennen testituloksen valmistumista on kuitenkin vältettävä kontaktia muihin. Jos oireet myöhemmin alkavat uudelleen tai lisääntyvät, tulee hakeutua uuteen testiin. Todistusta negatiivisesta testituloksesta ei toimiteta varhaiskasvatukseen, koululle tai oppilaitokseen.
- Infektioita voidaan ehkäistä hyvällä käsihygienialla sekä oikealla yskimishygienialla sekä tehostetulla siivouksella. Lisätietoahttps://minedu.fi/-/varhaiskasvatukseen-kouluille-oppilaitoksille-ja-korkeakouluille-paivitetyt-suositukset-koronaviruksen-ehkaisemiseksi-
- Käsienpesu ja yskimishygienia
- THL:lla on videoita ja julisteita: Käsienpesu ja yskiminen
- em. materiaalia kannattaa laittaa oppilaitosten infotelevisioihin, mikäli niitä on käytössä
- Jos lapsella/nuorella on koronavirusinfektioon sopivia oireita:
- https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/ajankohtaista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19/oireet-ja-hoito-koronavirus
- sairastunut tai tämän huoltaja ohjataan ottamaan yhteyttä puhelimitse virka-aikana omalle terveysasemalle tai muuna aikana päivystysapuun p. 116 117 (päivystyksellinen hoidontarpeen arvio, ohjaus ja neuvonta)
- tai tekemään Omaolon koronavirus-oirearvio https://www.siunsote.fi/korona
-
- Huomioi matkustushistoria
- Astma- ja allergiaoireet hallintaan hyvällä lääkehoidolla
-
- on tärkeää, että astma- ja allergiaoireet pyritään saamaan hallintaan hyvällä lääkehoidolla. Koronavirustestiin tulee hakeutua, jos tuntuu, että oireissa on mukana infektio-oireita.
Siun sote – Neuvolatoiminta, koulu- ja opiskeluterveydenhuolto ja Infektioiden torjuntayksikkö

Corona virus. Virus cells or bacteria molecule. Flu, view of a virus under a microscope, infectious disease. Germs, bacteria, cell infected organism. Virus H1N1, Swine Flu. 3d Rendering.